tiistai 18. marraskuuta 2014

Kausi vaihtuu

Kausi 2014
Tähän vuoteen valmistautuminen sujui paremmin kuin edellisinä vuosina ja kausi sai ihan ok alun, perinteisesti Torreviejassa. Kesäkuussa meno parani (mm. duathlonin Suoomenmestaruus), mutta harmittavasti terveys petti Saksan kisareissulla. Kisa jäi kesken ja etenkin se jätti tärkeän kovan kisan väliin ennen Joroista. Vaikka flunssa oli vain viikon mittainen, se vaikeutti harjoittelua juuri tärkeimmällä hetkellä. Ehkä Joroisissa oli ylilataustakin kisassa ja tulos/suoritus jäi tavoitteistani. Muutama hyvä viikko tuotti sen tuloksen sitten Tahkon kisassa. Vaikka se ei ollut tärkein kisa, niin voitto (niin kisan kuin Hastin) oli vuoden kohokohta.

Valitettavasti loppukausi (EM-kisa ja Sardinia) meni sairastellessa. Tahkon kisan kansainvälisentason suoritus todisti, että asioita on tullut tehtyä oikein. Nyt se paras kisa tuli päätavoitteiden väliin. Ainakin omalla kilpailuvietillä, nuo hyvän kisan tuomat voitot ovat ehdottomasti hienointa urheilussa.
Viime viikot
Terveystilanne oli sen verran huono lokakuussa, että tuli pidettyä reilun kuukauden mittainen tauko. Mykoplasmaa ei sitten kaksien testien perusteella ollutkaan. Eikä varsinaista syytä löydetty. Nyt on enää nenä räkäinen. Päivät ja välillä illat istuskelin enimmäkseen motivaatiokopissa (siis töissä). Vaikka kelit ovat huonontuneet, niin koppi on tehnyt tehtävänsä... Akut on täynnä ja harjoittelu (ehkä vielä ennemmin liikunta) maistuu.
Ulkomailla voi olla myös ilman pyörää tai suksia (eka kerta sitten 2012)!
Kausi 2015
Intoa riittää siis ensi vuoteen. Vielä ei ole varmuutta työkuvioista, niin tarkemmat suunnitelmat on tekemättä. Muutoksia kokonaisuuteen on tulossa ja ensi kesänä tavoitteena on "kerätä koko sarja Finntriathloneja". Eli kisailu Suomessa ja ehkä syksyllä sitten maailmalle.
Kiitokset
Tälle vuodelle kokonaisuus oli hyvin kunnossa "puoliammattilaiselle". Pelit&vehkeet olivat kunnossa ja siitä kiitos kuuluu: Suomen Urheilupyörälle, Myontecille, Maximille, Sauconylle ja Sailfishille. PunaMusta ja Koiviston Isku olivat leirityksen mahdollistajat. Ja kaikkein tärkein tuki tulee omasta perheestä. Kiitos kaikille!

perjantai 10. lokakuuta 2014

Piste kaudelle

Lepäsin viikon Almeren kisan jälkeen ja olo tuntui paremmalta. Heti parin kevyen harjoituksen jälkeen olo huononi taas flunssaiseksi. Kävin tutkimuksissa ja veriarvot olivat aivan normaalit mm. hemoglobiini 157, paitsi mykoplasman vasta-aineet olivat vähän koholla. Mykoplasma alkoi olla oma epäilykseni myös. Olen syönyt nyt 2 viikkoa antibioottia ja vielä olisi viikko jäljellä. Samalla on ollut täysi lepo päällä. Olo on kohentunut vain hyvin hitaasti.
Maanantaina tein päätöksen, että perun kauden päätöskisan suosiolla. Eli vain Darby ja Panu ratkovat paremmuuden puolimatkalla Sardiniassa parin viikon päästä.

Nyt on aikaa parannella rauhassa itsensä kuntoon. Yhteenveto kaudesta tulee myöhemmin, kun tällä hetkellä siitä tulisi ehkä turhan synkkä.
Monelle se kauden ja urankin pääkisa käydään Havaijilla lauantaina klo 19.25 alkaen. Miesten kisa on aina itselle se mielenkiintoisin ja siitä hyvää ennakkoa tästä. Mukana on myös kymmenkunta suomalaista ikäsarjoissa. Useasti kysytään, että olenko kisannut siellä. En. Lähimpänä se oli 2009, kun olin karsintakisassa 5. ja paikkoja oli jaossa 4. Pro-sarjassa karsinta muuttui ranking-systeemiksi 2011 eikä sen jälkeen yksikään suomalainen ole kisannut Konalla pro-sarjassa. En pidä sitä realistisena tavoitteena näistä lähtökohdista, niin olen jättänyt Ironman-sarjan kokonaan omalta osalta. Eli huomenna on se vuoden ainut päivä, kun seuraan triathlonia (koti)katsomosta.

torstai 25. syyskuuta 2014

Uutta matoa koukkuun

Viime viikko meni yskiessä limaa ja pettymystä pois kropasta. Nyt alkaa terveys olemaan kunnossa, niin talvi tuli samantien tänne Kuopioon. Vielä on siis viimeinen kisa edessä: Challenge- sarjan uusi kisa käydään lokakuun 26. päivä Sardiniassa. Italiassa ei ole tullutkaan vielä kisattua, niin mukava lähteä vielä kisaan. Sen verran taas jäi Hollannin reissusta hampaan koloon, että varmasti jaksaa muutaman viikon syksyn sateissakin treenata.
Mbodyn live-seuranta tapahtuu kännykällä.
Olen siis testannut Mbodyn älyhousuja jo 1,5 vuoden ajan. Niiden avulla saa mielenkiintoista uuttaa tietoa pyöräilystä ja juoksusta. Nyt mukana on jo sykemittauskin ja pyöräilyn watit pitäisi saada mukaan myös tulevaisuudessa. Käypä katsomassa mielenkiintoinen video, miltä lähitulevaisuus näyttää. Ja nyt olisi oiva hetki tilata Mbody harjoituskaveriksi ensi kaudeksi...

lauantai 13. syyskuuta 2014

EM - Challenge Almere

Valmistautuminen EM-kisaan oli loppuun asti tuskainen. Mukaan mahtui muutama hyvä päivä, mutta flunssa ei täysin mennyt ohi. Koko reissuun lähtöäkin pohdin, mutta kun kyseessä oli kauden toinen päätavoite ja ainut täysi matka, päätin lähteä katsomaan. Top10 olisi mahdollinen vähän heikummallakin valmistatumisella, jos vaan terveys ei rajoita menoa.
ITUn kisoissa ollaan tarkoja jokaisesta merkistä...

Uintiharjoittelu kärsi flunssasta eniten. Lähdön jälkeen huomasin heti, ettei tänään olisi paljoa venymistä tiedossa. Aika tasaista peruslappamista noin 90 prosentin hengityskapasiteetillä rantautti 58 minuutissa. Toiset olivat kyllä menneet, niin eikun yksin puskemaan vastatuulessa merenrantaan. Aloitin tarkoituksella hyvin maltilla ja kuuntelin olotilaa. Tunnin ajoin alkoi tuntua paremmalta, niin kiristin pikkaisen vauhtia. Sitä kesti aina 140 kilometriin asti ja sen jälkeen meno hyytyi. Pyöräilyn loppu oli vaikeaa ja kun sija oli 18., päätin juosta yhden 7 kilometrin lenkin ja "hakea" huoltojoukot reitin varrelta pois. Juoksu yllätti, kun täysin mukavuusalueella menoa oli tasaista 4min/km -vauhtia. Menin silloisesta kisan kakkosesta (siis eri kierroksilla) helposti ohi ja meinasin jo jatkaa kisaa. Lopulta pidin suunnitelmani enkä toipilaana lähtenyt katsomaan milloin juoksu olisi "ei niin mukavaa enää".
Huoltojoukkon viimeinen mahdollisuus saada kuva kisasta...
Tämä taisi olla uran 11. täysi matka ja ensi kertaa leikki jäi kesken. Tänään en nähnyt mitään syytä taistella väkisin maaliin asti. Katselin kärkikuusikon maaliin tulon ennen majapaikkaan lähtöä. Siinä tuli harmitus, kun mietin mihin olisi ollut mahdollisuudet ilman sairastelua...
Almeren kisa on maailman toiseksi vanhin Havaijin jälkeen ja järjestelyt ovat sen mukaisella tasolla.

sunnuntai 31. elokuuta 2014

EM-projekti

Tahkon kisan jälkeen oli into kovastikin käynnistää viimeinen valmistatuminen täyden matkan EM-kisaan. No projekti alkoi yskällehden ja pieni flunssa on haitannut harjoittelua. Tosin ylimääräinen lepo ja kevyt harjoittelua ei välttämättä ole huono vaihtoehto. Muutaman hyvän harjoituksen olen jo tehnyt eikä se kunto ole mihinkään hävinnyt. Tällä viikolla viimeiset pitkät ja sitten se alkaa olla jo reissuun lähtö.
EM-kisa käydään siis Challenge Almeren yhteydessä Amsterdamin vieressä. Reitti on ilmeisesti edellisistä vuosista muuttunut ja uinnin 2 kierrosta suojaisessa paikassa sopii minulle. Pyöräily- ja juoksureitit ei tarjoa kuin tasaista. Onneksi omalta terassilta löytyy yhtä tasaista ajettavaa, kun pyörän laittaa traineriin...
Jo ennen kautta asetin tuohon kisaan tavoitteeni. Nyt muutaman vuoden hitaimmilla reiteillä kisatun täyden matkan jälkeen olisi mahdollisuus rikkoa oma ennätys (8.32), jos olosuhteet ovat siedettävät kisapäivänä. Paras sijoitukseni EM-kisassa on Tampereelta 2011 tullut 11. tila. Nyt olisi siis mieli palkintojenjakoon (=top10). Lähtölista tarjoaa minulle sopivan tasoista kirittäjää. Tärkeintä kuitenkin tehdä tasainen hyvä oma suoritus ja tällä kunnolla sen luulisi riittävän.
Tulihan tuossa Tahkon kisan jälkeen ilmoittauduttua vielä Challenge Sardiniaan (puolikas lokakuun lopussa). Siellä on vielä mahdollisuus katsoa menikö ne mitalit oikeille miehille Joroisissa, kun mukana ovat myös Darby ja Panu ;)

sunnuntai 17. elokuuta 2014

Finntriathlon Tahko

Tämän kesän viimeinen Suomen kisani käytiin Tahkon upeissa puitteissa. Finntriathlonilla homma toimii ja Suomen triathlonkilpailut on nostettu uudelle tasolle. Kuopion kisan tahmean juoksun jälkeen kävin maanantaina etsimässä juoksukuntoa Puijolta parin tunnin ajan.
Uintia helpotti huomattavasti märkäpuku ja nyt pystyi keskittymään eteenpäin menoon. Pieniä suunnistus vaikeuksia oli, mutta varmaan kesän paras uinti, mistä oli hyvä lähteä jatkamaan kisaa. Pyörä oli vahvaa heti alusta lähtien ja nyt ajoin alun hivenen maltillisemmin kuin Joroisissa. Uinnin jälkeen oli 4 miestä karussa, mutta vaihtelevan mäkisellä reitillä pääsin kärkeen noin 50 kilometrin kohdalla. Maltillinen alku mahdollisti eron tekemisen vielä lopussakin Hastiin ja pääsin juoksun aloittamaan parin minuutin turvin. Pyöräily oli vahvaa ja watit (296) olivat samaa luokkaa kuin Darbyllä Joroisissa, mutta siltä pystyi säästelemään jalkoja juoksuun.
Kotikisassa oli massiiviset tukijoukot mukana. Kiitokset kaikille väliajoista ja kannustuksesta.
Juoksu lähti nyt samalla tavalla kuin harjoituksissa ja ensimmäiselle kilometrille väliaika oli 3.29. Vaihtelevalla reitillä vauhti tasoittui siitä, mutta askel rullasi hyvin. Kisa oli täysin kontrollissa, mutta 7 kilometrin kohdalla hätäisesti hörpätyn urheilujuoman oksensin melkein saman tien pois. Siinä johto supistui 40 sekunttia, mutta tyhjennyksen jälkeen pääsin taas juoksurytmiin. Loppu tulikin minimi energioilla ja lähinnän join vain Maximin gel drinkejä. Eilen löytyi hyvin taistelu vaihde loppuun ja lopulta pääsin tuulettamaan voittoa alle neljän tunnin ajalla.
Joroisten juoksukuvat olivat niin tuskaisia, ettei niitä voinut julkaista... Tässä aika täydellenin muutos siihen.
Tästä on hyvä jatkaa kohti täyden matkan EM-kisaa. Olen tiennyt oman hyvän kunnon, mutta kyllä onnistuminen kisassa tuli tarpeeseen. Mukava lisä oli, että Hast jäi ensi kertaa taakse kisassa triathlonurallani.


sunnuntai 10. elokuuta 2014

Kuopio Triathlon

Kotikisaan valmistautuminen oli reipasta treeniä keskiviikkoon asti ja sitten parin päivän palauttelu. Tämä valmistautuminen tuottaa perusvarman tuloksen. Ja niinhän se menikin. Mutta ekaksi keskiviikon treeniin.
Kuva Jukka Kähkönen
Uinti oli lähinnä vauhtileikittelyä ja totuttelua kisa-asulla uintiin. Pyöräilyssä Tomppa lähti kirittäjäksi omalla tempokoneellaan. Vedot olivat 40s/20s + neljä irtiottoa. Tuossa harjoituksen dataa sykkeen, wattien ja lihaskuormituksen muodossa:

Syke reakoi hitaasti eikä peesausvaihetta ole nähtävissä. Watit näyttävät taas tarkasti sen hetkisen tehon ja peesi/palauttelu kohdat näkyvät selvästi. Mbodyllä mitattu lihaskuormitus käyttäytyy samaan tyyliin kuin watit, mutta siinä näkyy myös suorituksen taloudellisuus esim. 4 kovaa irtiottoa erottuu selvemmin kuin wattidatasta. Lihaskuormituksesta näkyy myös juoksuosuus ja tuossa on malli esimerrki, kun kaikki toimii (rentoa juoksua 3*1km/3.25). Harjoitus kertoi hyvästä kunnosta, mutta odotukset olivat hyvin maltilliset ilman märkäpukua kisattavaan peesikisaan.
Eilen uinti oli omaa perustekemistä ja mielestäni parempi suorituksena kuin Joroisissa. Mutta eipä se auta, jos varpaat ovat Kallaveden pohjassa. Apuja ei juuri ollut pyöräosuudella muuten kuin muutama Lepistön lyhyt veto.

Kuva Pekka Sipilä
Wattilukemat olivat samanlaiset kuin keskiviikkona. Alaselkä alkoi olla jumissa pyöräilyn lopussa, mikä näkyi juoksussa. Tuo keskiviikon mallisuoritus ei siirtynyt kisaan, vaan joka kilometrille tuhraantui melkein puoli minuuttia ylimääräistä. Tänäkin vuonna maaliin viidentenä ja Artun selkä jäi taas saavuttamatta.
Kuva Pekka Sipilä

Hyvä harjoitus, mutta menestyminen tuollaisessa kisassa vaatisi aivan eri painotuksia harjoittelussa. Palauttelun jälkeen katseet kohti Finntriathlonin viimeistä kisaa Tahkolla ensi lauantaina, siis kotikisat jatkuvat.





sunnuntai 3. elokuuta 2014

Ketju kireällä taas

Pari kommenttia vielä Joroisista. Lähdin kisassa tosissaan haastamaan Darbya ja näin jälkeen päin voi sanoa, että kevensin/herkistelin kisaan turhan paljon. Se näkyi hyvänä pyöräilyn alkuna, mutta söi samalla kestävyyttä/voimia lopusta. Juoksusta ei jäänyt juuri hyvää sanottavaa, mutta tankkaus onnistui loppuun asti suunnitellusti. Monille juottoasemien välit tuotti ongelmia, itse menin oman tapani mukaan. Kisa-asun takataskussa oli pieni pullo omaa juomaa + Maximin gel drinkejä. Niiden avulla sai paikattua hyvin juottoasemien välit kuumalla kelillä.
Muutaman päivän palauttelun jälkeen ketju on ollut tasaisen kireänä ja seuraavaan kisaan Kuopio Triathloniin en ole "yliherkässä tilassa"... Juoksu on taas tuntunut hyvälle, erityisesti eilen. Teimme pikavisiitin Jyväskylään, alkoi tuttuun tyyliin hermoratahieronnalla, eikä ollut pahempia vikoja kropassa. Omalta kohdalta reissun huipennus oli eilinen juoksu: Huhtasuo-Tuomiojärvi-Laajavuori nousuineen-Köhniö tarjosivat paljon hienoa muistoja. Ja kyllähän se vauhtikin oli hyvää, kun oli "Kaitsun mainostama huippufiilis". Illalla SUP-joukot olivat katsomon puolella Tikkakosken triathlonissa. Tänään 5 h omaa treeniä ja ilta Vänärillä Kalevan kisoja seuraamassa. Ensi lauantaina sitten taas itsekin tositoimissa samoissa maisemissa.

sunnuntai 20. heinäkuuta 2014

Finntriathlon Joroinen

Alkuun hyvät uutiset: uusi sponssini on kuopiolainen Myontec ja heidän Mbody -älyhousut. Hienoa kun voi olla jatkossa entistä tiiviimmin mukana kehittämässä tätä tuotetta.

Sitten ei niin hyviin uutisiin. Kaikki oli valmiina kesän ensimmäiseen päätavoitteeseen. Odotukset olivat kovat, kun harjoituksissa on ollut hyvä vire.
Uinnin startti onnistui hyvin, mutta jäin muiden pakottamana uimaan oikealle, niin minulle sopivin porukka karkasi vähän. Uin melkein koko matkan yksinään ja se oli sellaista perustekemistä. Vähän tuli takkiin Darbyltä ja muilta "tutuilta uintikavereiltani".
Pyöräilyyn olin suunnitellut pikkaisen yli 300 watin tehon ja sillä lähdinkin takaa-ajoon. Pyörä tuntui hyvältä ja yllätyksekseni ajoin Darbyn kiinni aikalailla samassa kohtaa, missä Darby otti minut vuosi sitten kiinni. Lähdin vetämään, kun jalat tuntuivat hyvältä. Darby taisi sitten saada ne hyvät jalat minun peesissä ja osat vaihtuivat. Jättäydyin suosiolla ajamaan omaa vauhtia, jotta jaksaisin vaihtoon asti. Sain Lyatskiyn kiinni, mutta hänen tiputtamiseen meni energiaa. Pyöräily teki tehtävänsä ja alaselkäkin oli jo aika loppu toisessa vaihdossa.
Juoksun ensimmäisen kilsan jälkeen alkoi tuskien taival. Jalat ei toiminut ollenkaan ja tukahduttava keli siihen päälle, niin juoksusta ei tullut mitään. Elättelin toiveita, että juoksu alkaisi rullamaan ekan 7 km kierroksen jälkeen, samoin kuin huhtikuussa Elchessä, mutta ei eilen. Panua yritin ottaa kiinni, kun taisi se muillakin painaa eilen, mutta taisteluvaihdetta ei löytynyt. Kolme kilometriä ennen maalia Jens juoksi ohi eikä sekään sytyttänyt mitään eri vaihdetta juoksuun. Eipä ole maalissa Joroisissa paljon hymyilyttänyt 2011 voiton jälkeen. Tulin maaliin neljäntenä niin "vähin äänin", että omaa maaliintulokuvaakaan en löytänyt netistä ja adt:n miehetkin tulivat vasta Lidl Recovery Areassa kyselemään mikä mies siellä istuskelee.

Suurin pettymys ja tämä "kirottu" tatuointi jäi illalla rantasaunaan.
Pettymykseen ja huonoon suoritukseen on vaikea sanoa syytä. Kun olen vähän kilpaillut tänä vuonna, niin Saksan puolikkaan kisan keskeytys flunssan takia kesäkuussa jätti aukon kovaan pitempään valmistavaan kisaan, mikä ehkä näkyi suorituksessa eilen. Jälkiviisaana voi sanoa, että pyöräilyn alku olisi pitänyt ajaa hivenen maltillisemmin eikä olisi pitänyt tuhlata voimia Lyatskiyn pudottamiseen. En tiedä vaikuttiko selän/lonkan jumi juoksuun, mutta eniten juoksussa olisin tarvinnut positiivisuutta/uskoa omaan suoritukseen.

Toivottavasti kurssi kääntyy kisoissakin ja pystyy NAUTTIMAAN jäljellä olevista kisoista.

lauantai 12. heinäkuuta 2014

TJ 7

Pienen lomareissun jälkeen harjoittelu on maistunut, kun kelitkin lämpenivät sopivasti. Mitään ihmeitä ei enää pysty tekemään (tosin kävin hermoratahierronnassa Jyväskylässä), mutta hyvillä treeneillä kohti parasta virettä. Pääsääntöisesti olen harjoitellut kaksi kovempaa päivää ja sitä on seurannut palauttava päivä. Joroinen on toinen kesän suurista tavoitteistani, niin kyllä ajatukset alkavat olla kisassa harjoituksessa. Eniten olen keskittynyt harjoituksissa juoksuun, kun todennäköisesti lopulliset ratkaisut tehdään juoksuosuudella. Ennen kisaa olisi tarkoitus tehdä vielä yksi yhteistyösopimus ja kuvasta löytyy pieni vihje siihen...
Sattui kesän kuumin hetki kovaan juoksuun. Mökillä palautuminen lähti hyvin käyntiin...

Finntriathlon Joroisissa on kerännyt hienosti osallistujia, myös yleiseen sarjaan. Kisa onkin ainut todellinen SM-kisa ja tähän kun lisää pitkät perinteet, niin hieno kisa on odotettavissa. Jos et pääse paikan päälle lauantaina, niin tuosta live-seurantaan.

lauantai 28. kesäkuuta 2014

Finntriathlon Vierumäki

Pieni epävarmuus oli flunssan jäljiltä, miten vauhtia tänään löytyy. Uintiin otin kovan lähdön ja olin eka poijulla kärjessä kolmantena. Vähän piti sen jälkeen ottaa happea, mutta ihan ok uinti yksinään kolmanneksi "hyvissä tarkkailuasemissa". Pyöräilyssä oli aivan eri jalat kuin Saksassa ennen keskeytystä. Ajo oli vahvaa ja wattimittarin mukaan yritin pitää vauhdin suht tasaisena. Juoksu oli kumpuilevassa maastossa, mutta jalat toimi hyvin. Happi ei kulkenut ihan parhaalla tavalla vielä flunssan jäljiltä, mikä ehkä eniten näkyi juoksussa. Tasainen juoksu toi selvän ensimmäisen Finntriathlonin voiton.

Tyytyväisiä miehiä kisan jälkeen.
Lähdimme koko perheen voimin matkaan matkailuautolla ja yllättävän positiivinen kokemus näin triathlonkilpailuunkin. Tästä voi jatkuu muutaman päivän lomailua. Kiitokset myös järjestäjille. Kisa oli järjestelyiltään kansainvälistä tasoa ja Vierumäki tarjosi hienot olosuhteet triathloniinkin. Hyvä valmistavakisa Joroisille ja enköhän jatka vielä Tahkollekin Finntriathlonien merkeissä.

Käypäs katsomassa Kestävyysurheilun sivut.

tiistai 24. kesäkuuta 2014

Uuteen nousuun

Eipä se flunssa heti parantunut näissä Suomen kesäkeleissä, mutta juhannuksesta lähtien olen päässyt takaisin treenaamaan. Tänään hain parempaa pyöritystä jalkoihin sisäpyöräilyllä. Saksan kisan ohi mennessä osuu Vierumäen Finntriathlon hyvin ohjelmaan ja sieltä on hyvä lähteä hakemaan vauhtia. Mukava lähteä uuteen kisaan ja järjestäjät saivat jo ensimmäisestä kisastaan kiitosta järjestelyistä.
Toivottavasti tänäkin kesänä alkaisi näyttämään tältä vähitellen...

Toinen muutos sai alkunsa jo viime syksynä, kun oli tehtävä jonkinlainen valinta urheilun ja tutkimustyön välillä. Päätöksestä johtuen perjantai on viimeinen päivä yliopistolla, sitten hetkeksi triathlonistiksi. Joroisten jälkeen aloittelen uutta työuraa, kun tällainen pro-triathlonisti pystyy elättämään itsensä ehkä tuon aikaa, jos kisat menee hyvin...

sunnuntai 15. kesäkuuta 2014

Challenge Kraichgau



”Saksa on paska maa”.

No jos vähän enemmän kisasta. Kaikki oli valmiina tämän päivän kisaan, mutta niin vaan flunssa yllätti viime yönä. Kävi siis täsmälleen samalla tavalla kuin kaksi vuotta sitten samassa kisassa. Tällä kertaa flunssa veti olon löysäksi ja aamulla oli vaikea saada hereille itseä. Aina pieni tukkoisuus ei kisaa pilaa ja yritin elätellä toiveita, että paikat aukeisivat kisassa. Uinnin ajattelin ottaa varovaisesti. Se olikin ainut asia, mikä meni suunnitellusti. Vähän kiihdytys oli varovainen ja jäin turhan hitaaseen ryhmään. Toisen puoliskon vedin tätä ryhmää ja uinti tuntui helpolta. Vauhti oli max im-vauhtia ja olo oli ihan ok, niin kohtalaiseen suoritukseen oli mahdollisuudet. Pyöräjalat eivät sitten tulleet mukaan ollenkaan, kun tunne ja mittarit kertoivat vaisusta menosta. Jonkun aikaa yritin odottaa olon paranemista, mutta 18 kilometrin kohdalla päätin lopettaa. Pyörittelin kuitenkin yhtenä lenkkinä ajetun lenkin läpi ja lähdin toisesta vaihdosta kotimatkalle.

Harmittaahan se, kun turha reissu tuli. Kisa ei ollut onneksi mikään pääkilpailu ja toivottavasti tämä flunssa on ohi menevää lajia. Tämän kauden ehdottomat pääkisat ovat Joroinen ja EM-täysimatka, joihin on vielä aikaa. Onneksi tällä kertaa takana on ehjä harjoituskausi, niin kaikki on vielä mahdollista.

maanantai 9. kesäkuuta 2014

Kisaviikko

Kroppa ei ole ollut vielä ihan kisakunnossa ja viimeistä vauhtia olen hakenut ääripäiden harjoituksilla. Siis joko kovaa tai hiljaa. Uinnissa satasia pitkällä palautuksella tai kelailua uudella Sailfishin G-Rangella, mistä ei märkkäri parane. Pyöräilyssä lyhyitä vetoja tai sitten rauhallista pyörittelyä. Eilen Vehmerin lenkki + pari kiihdytystä 97 km 3.13 h ja keskisyke 98/watit 160. Vänärillä hain vauhtia juoksuun 10*800m ja toisenlaista juoksua Jynkänvuorella. Lähdin vuosien tauon jälkeen iltarasteille, kun melkein kotiovella oli lähtö, mutta varovaisen alun jälkeen lähdin sitten vähän juoksemaan selkiä kiinni...
Treenien lisäksi paljon omatoimista lihashuoltoa ja hieronnassakin on tullut useaan otteeseen käytyä.

Monesti on kysytty tankkausvinkkejä pitkään kisaan, niin tässä tällä kokemuksella hyväksi havaittu kaava:

Joskus minulla oli tärkeimpiin tankkauspäiviin 2-3 päivää ennen kisaa tietyt kotona tehdyt ruuat, mutta tästä rutiinista piti totutella pois, koska tärkeimmät kilpailut ovat ulkomailla eikä matkoilla voi niin tarkkaan kontrolloida mitä syö.

Lopullinen keskittyminen pitkään kisaan alkaa yleensä edellisenä viikonloppuna tilanteeseen sopivalla valmistavalla harjoituksella. Mitään varsinaista tyhjennysharjoitusta en tee, vaan haen hyvää tuntumaa kisavauhtiin. Jos kisa on lauantaina, niin tankkauksen teen ke-to. Olen kokenut parhaaksi olla kasvattamatta paljoa aterioiden kokoa. Vähän enemmän hiilihydraattia ja useampia välipaloja, mutta ei mitään suurempia muutoksia. Juon Maximin tankkausjuomaa noin litran/päivä ja lisään siihen merisuolaa. Jos näinä päivinä pitää matkustaa tai käydä kisapaikalla mukana on aina: 1 pullo tankkausjuomaa, 1 pullo vettä + vähän merisuolaa ja pieneen nälkään Maximin energiapatukka tai banaani. Kisamatkalla lentokoneeseenkin on hyvin tuttu rutiini, että täytän nuo pullot heti turvatarkastuksen jälkeen.

Kisaa edeltävänä päivänä yritän saada olon mukavaksi kisa-aamuun ja ruokailu on normaalia vähäisempää: Iltapäivään asti aika normaalisti ja sitten päivälliseksi esim. kanasalaatti. Iltapalaksi vaaleaa leipää, jugurttia ja Nutridrink tai vastaava. Kisa-aamuna ruokahaluni on yleensä huono ja se koostuu: kahvista, vaaleasta leivästä, kofeiinigeelistä ja Nutridrinkistä. Ennen starttia otan vielä tankkausjuomaa ja ehkä geelin.

Toki kaikkien pitää kokeilla se itselle sopiva kaava. Näillä eväillä menen siis tämäkin viikon ja sunnuntaina on toivottavasti kaikki kohdallaan puolikkaalla Challenge Kraichgaussa. Jatkan tankkausasiaa myös kisaraportissa.

 

torstai 29. toukokuuta 2014

Treeniä kisojen välissä

SM-duathlon oli kova rasitus jaloille ja siitä toipuminen vei pitempään kuin oletin. Parhaat hellepäivät menikin lähinnä uimahallissa, missä kyllä tilaa riitti. Yhden pitemmän pyörän ehdin ajamaan lämpimässä ja siinäkin "taivas löi tulta" lopussa. Löysinpä uuden tien hyvin tutulta Joensuu-Kuopio -väliltä, kun koukkasin mutkan Karvioon. Jalat evät ole vielä ihan huippuiskussa ja lämpimät kelit olisivat tarpeen. Maanantaina hierojalla riitti puuhaa...
Valmistautuminen kohti seuraavaa isompaa kisaa on käynnissä. Challenge Kraichgaun kisa on erittäin mäkinen ja sitä varten on tehtävä täsmätreenejä. Eilen uhmasin säätä ja poljin cc-SUPilla Pöljään Forte Sport juoksuun. Tarkoitus oli pitää hyvää tasaosta puolimatkan vauhtia, mikä onnistui kohtuullisesti 8 kilometriä. Viimeisellä 2,5 jouduin hakemaan vain rentoutta mahan takia ja jouduin jättämään väliin hyvän kiritaiston. Tänään kaikki merkit viittaavat taas vahvasti tuonne uimahallin suuntaan.
Kaksi vuotta käytössä ollut triathlon-SUP etsii edelleen uutta polkijaa.

sunnuntai 18. toukokuuta 2014

SM-duathlon

Tänään starttasi kotimaan tri-kausi perusmatkan duathlonilla Seinäjoella. Peesauksen suhteen oli pientä epäselvyyttä, mutta itse olin varmistanut viikolla peesikiellon. Sen vuoksi oli helpompi keskittyä omaan suoritukseen ja tarkoitus oli pitää tasaista vauhtia. Kolme pääsikin karkuun ekassa juoksussa, mutta pysyttelin iskuetäisyydellä ja säästelin jalkoja pyöräilyyn. Kympin juoksun jälkeen pyörällä ei ollut "ajamisen iloa", mutta tasainen ajo teki selvän eron muihin. Ehdottomasti päivän paras hetki oli toisen juoksun alku. Siinä oli helppoutta ja askel rullasi hyvin. Loppu meni enemmän maalia odotellessa.
Tehokas treeni ja tästä on hyvä jatkaa kohti kesän tärkeitä kisoja. Mukava oli palata suomenmestariksi, kun tässä on ollut hiljaisempaa kotimaan kisoissa edelliset kaksi vuotta. Tuli siis vihdoinkin avattua SM-mitalitili Koiviston Iskulle😃

sunnuntai 11. toukokuuta 2014

Lepoa ennen kesän kisoja

Kahden viikon leiri + puolikkaan kisa oli sellainen setti, että oli paikallaan ottaa vähän etäisyyttä urheilujuttuihin. Se onnistui ainakin, kun viime viikolla vaihdoin nastarenkaat takaisin Kemijärven lumisen vapun takia. Reissun jälkeen tällä viikolla on ollut paluu normaaliin arkeen. Harjoitukset ovat lähteneet kulkemaan paremmin hieronnan ja puntin jälkeen. Nyt on tarkoitus hakea vauhtia ennen kesän tärkeimpiä kisoja.
Kotimaan kisakausi alkaa viikon päästä SM-duathlonissa. Duathlonit ovat hyviä vauhtiharjoituksia toukukuulle. Kisaan on tulossa myös "tuore" triathlonisti Jarmo Rissanen. Jarmon kesälajivaihdon seurauksena sain hyvän kirittäjän treeneihin täällä Kuopiossa. Seuraava isompi kisa on ennen juhannusta Saksassa. Sen jälkeen herkistely kohti Joroista alkaa Finntriathlonin uudella tulokkaalla Vierumäelle. Varmasti hyvä valmistavakisa ennen Suomen triathlonkesän huipennusta Joroisissa. Kisakalenterin olen päivittänyt elokuuta lukuunottamatta. Jos ei tule ulkomaille lähdettyä, niin "naapurissa" Tahkolla on ainakin tarjolla puolikkaan kisa.
  
Tänään äitienpäivänä oli lyhyt, mutta kova juoksu.
Hyvää äitienpäivää!

sunnuntai 27. huhtikuuta 2014

Triathlon de Elche

Harjoittelu jatkui kovana aina tiistaihin asti. Tiistaina tein tripladuathlonin (py 2 h + ju 30' + py 1,5 h + ju 30' + py 1 + ju 30'), missä vauhtia nousi im-tasolle. Sen jälkeen oli pari tankkaus päivää ja viimeistely eiliseen kisaan. Kisassa oli luvassa selkeästi kovempi taso kuin aiemmissa Triathlon de Elcheissä. Kisa on todella mukava, kun Espanjassa on jo täysi kesä ja reitti on vaihteleva.

Uinnin alku sujui suunnitellusti ja uin isossa pääryhmässä. Puolessa välissä alkoi tulla pahaolo (merivesi tai aallokko?), mikä haittasi uinti 5 minuuttia ja ryhmä karkasi. Olo parani, mutta sitten alkoi pahin vasta-aallokko osuus, mikä sekoitti uinnin. Uinnista rantauduin juuri alle puolen tunnin, mikä jätti urakkaa loppu kisaan.
Pyöräilyssäkin tuuli teki tehtävänsä ja varsinkin alun vastatuuliosuus oli nihkeää. Pääosin ajoin wattien mukaan ja pyöräily oli tasaisempaa kuin aiemmin. Jaloissa painoi leiri, niin aivan yhtä tiukoille en voinut ajaa kuin parhaissa kisoissa, mutta noousin taistelemaan sentään top10-sijoituksista.
Juoksun alku oli todella väsynyttä ja tipuin porukasta jo ekalla 6 kilometrillä. Tässä varmaan näkyi selvimmin leirin rasitus. Tämän "pienen alkuveryttelyn" jälkeen juoksu rentoutui ja selkiä alkoi tulla vastaan. Loppu tuli hyvin ja maalissa olin 9. Muutama sija olisi ollut otettavissa hivenen ehjemmällä suorituksella, mutta ihan ok kisa. Eipä viime kesänä puolikas tainnut edes tämän veroisesti kulkea, niin tästä on hyvä jatkaa kesän tärkeämpiin kisoihin.
Tiukoilla kisa otti, mutta kaverit houkutteli pitkälle lenkille tänään. Reilu kuusi tuntia (avg syke 89 ja watti 145) oli hyvä päätös tälle reisulle :)

lauantai 19. huhtikuuta 2014

Ketju kireänä Torreviejassa

Tämä leiri alkoi poikkeuksellisen kovaa, kun ensi viikon puolivälissä pitää keventää puolikkaan kisaa varten ( Triathlon de Elche). Tulopäivänä jo kaksi treeniä ja tiistai oli kova päivä. Aamulla 5 km pyramidi-uinti apuvälineiden kanssa ja ip voimavetoja mäkeen + vähän im-pyöräilyä ennen juoksua 3*2km (noin 3.25/km). Keskiviikon pitkän jälkeen kasassa oli jo 16 h, mikä tuntui. Torstaina "kevyempi" päivä uinnin, puntin ja juoksun parissa. Eilen juoksua 30 km nousevalla vauhdilla + pyöräverra loppuun. Tänään oli tempopäivä: 3*30' nousevasti.
Uimahallin laittoivat koko pyhiksi kiinni, mikä muutti hieman suunnitelmia. Tänään alkoi tuulemaan niin, että avovesiuintiakin piti siirtää. Huomenna pitkä pyöräily ja tarkoitus olisi kierrellä "pakolliset" nousut. Mitään yllätyksiä täällä ei tule, kun sen verran on jo tuttu paikka. Myös lenkkiseura on aiemmilta vuosilta tuttua, kun "lomalainen?" Törmäsen Marko on seurana pyörälenkeillä.

sunnuntai 13. huhtikuuta 2014

Takaisin Espanjaan

Viime viikonlopun olin vielä "käsijarru päällä" edellisen leirin jäljiltä. Maanantain uinti+puntti kulki jo hyvin eli palautuminen vei reilun viikon. Punttia tein pääasiassa tuttua 3*1'/ palautus 1' / liike, missä kyllä huomaa "päivänkunnon". Keskiviikkona oli kova päivä tiedosssa Kuopiohallissa duathlonin muodossa. Tompan lisäksi harjoitusta tuli valvomaan muutama Myontecin kaveri, kun tarkkailimme erityisesti wattien ja Mbody-hoisuilla mitatun lihasaktiivisuuden käyttäytymistä pyöräosuuksilla.

Tässä harjoitus watti+syke -datan muodossa:

Alkuverra pyörä (100->150 wattiin) 30' + juoksu (4.10/km) 30'
Harjoitus oli 5* (pyörä 2' kevyttä + 8' kovaa + juoksu 2 km)
1: 240-250 w/138 (syke) +7.22/152 (syke)
2: 250-260 w/142 + 7.02/157
3: 260-270 w/150 + 6.55/161
4: 270-280 w/155 + 6.53/161
5: 270 w/149 + 3.09/166 (1 km)
Omien tuntumuksien mukaan wattilukema kammesta mitattuna oli noin 40 wattia vähemmän trainerilla kuin Kanarian mäissä.Sykkeistä sen verran, että juosten aerobinenkynnys on 147 ja anaerobinenkynnys on 167. Hyvin tuli treenattua vauhtia puolikasta ajatellen.

Tällä kertaa matka kohti Espanjaa alkoi poikkeuksellisesti junalla, kun VR tarjosi 20€ -lipun Helsinkiin. Huomenna kone starttaa kohti Alicantea 6.15, että perillä odottaa jo kunnon treenipäivä.

sunnuntai 6. huhtikuuta 2014

Jäitä ja pölyä

Hyvin menneen leirin jälkeen intoa riitti, mutta kyllähän sen itsekin tunsi, että varsinkin jalat huusivat lepoa. Tiistainen parituntinen hieronta tuli enemmän kuin tarpeeseen ja eiköhän tästä pikkuhiljaa aleta nousta taas. Toissayönä tehty sykeseuranta pisti vielä jäitä hattuun. Tärkeintä palautua kunnolla ennen Torreviejaan lähtöä, mikä odottaa jo viikon päästä.
Kevään ohjelman rakensin niin, että kevään pölyissä ei tarvitsisi paljoa olla. Tuntunut vähäisetkin ulkoilut riittäviltä näissä pölyissä. Viime vuosista viisastuneena aloitin allergialääkityksen jo ennalta, mikä on auttanut paljon. Vaikka hienoja aurinkoisia päiviä on ollut, niin sisätiloissa olen yrittänyt treenit tehdä. Eilen aamulla olin muutamien triathlonistien kanssa uimassa poikkeuksellisesti pitkässä Niiralan altaassa. Samalla tuli avattua märkäpukukausi. Tänään kolmituntinen trainerilla ja samalla tuli seurattua hiihdon Suomen cupia & Darbyn Ironman-kisaa.
Mukava oli leiriltä palata kotiin viime viikolla, kun pari pakettia odotti urheilijaa: uusia lenkkikavereita ja uusia geelejä testiin:
Sauconyn tämän vuoden kolmikkoni on: Triumph, Kinvara ja Fastwitch. Tämän kauden kisat meinaan aloittaa Fastwitchillä, mikä oli eniten käytetty kenkä miesten top10:ssä viime syksynä Havaijilla. Pohjissa on edelleen osuvat tekstit "I'm winning!" ja "U r losing!".
Maximilta tuli testiin uusi energiajuoma ja colan makuiset geelijuomat olivat jo viime vuoden kisoissa käytössä. Kanariallakin geelijuomat lähtivät taskussa usein juoksuosuudelle.

torstai 27. maaliskuuta 2014

Leiriltä palattu kotiin

Leiri sujui loppuun asti suunnitellusti ja kuormitusta tuli sopivasti. Joka neljäs kevyempi päivä mahdollisti jaksamisen kovemmissa treeneissä loppuun asti. Tehoja ei ohjelmassa paljoa ollut vielä ja niitä tuli lähinnä mäkiä polkiessa. Wattimittarin avustuksella harjoittelin myös näiden "mäkiwattien" siirtämistä tasaisemmalle. Yleensä tykkään aloittaa pyöräilyt rauhassa, mutta parina aamuna kiusasin itseäni lähtemällä suoraan vastatuuleen ennen nousuja.
"Pakollinen kuva" saaren huipulta.
Juoksussakin valittavana oli lähinnä tuulista rantaa tai mäkiä, mutta ainakin tehokkaita juoksuja tuli noissa olosuhteissa. Bahia Felizin hotellikompleksissa on oma 25m-allas, josta löytyi aina oma rata. Aavistuksen olisi vain saanut olla lämpimämpää vettä (eli sielläkin piti pitää vauhtia yllä...)
Onnistunut kaksiviikkoinen takana ja eilen oli mukava palata kotiin. Kohtahan sitä on jo uusi reissu edessä Toreeviejaan.

Tänään "palauttelua" kahvakuulassa ja meinas vähän napata takareidestä.

Tuukka
ps. Garminin sivut ei ainakaan minulla nyt avaudu oikein (edellisen kirjoituksen linkki)

torstai 20. maaliskuuta 2014

Kanarialla leiri puolivälissä



Paikkana on siis tuttu Gran Canarian Bahia Feliz ja mukavahan täällä on ollut jauhaa menemään. Harjoitukset lähtivät kulkemaan selvästi paremmin heti alusta asti kuin viime vuonna. Lämmintä on ollut, mutta tuulta on riittänyt hyvin Kanariankin mittapuulla. Ohjelman runko on ollut 3 kovaa treenipäivää ja yksi kevyempi. Tänään leirin toinen kevyempi päivä tuleekin jo ihan tarpeeseen…
Wattimittari on ensi kertaa tosi käytössä täällä ja se on kyllä erittäin hyvä lisä pyöräilyyn. Täällä ei ole mahdollista pitää watteja tasaisena vuoristossa, mutta aika avartavaa on ollut seurata wattien eroa ylämäessä ja tasaisilla. Ajotyyliin on nyt wattimittarin kanssa tehtävä muutoksia kevään aikana ja watteja on syytä harjoitella pysymään tasaisempana. Ostin Stagesin wattikammen ja se on pelittänyt hyvin Garminin kellon kanssa, kun kello on stemmissä kiinni, ranteessa yhteys on pätkinyt.
Pääpaino ollut pyöräilyssä luonnollisesti ja tuolla dataa yhdestä pyöräilystä:

Juoksikin kulkee lämpimässä eri malliin ja uintikuntoa tuli testattua eilen altaassa 30*100 m verran. Kaikin puolin hyvä ensimmäinen puolisko leirille.
Me kaksi
Minä ja saaren hienoin pyörä eikä tarvitse kovinkaan oranssien lasien läpi katsoa.

Kohta suuntana Angry Birds activity park.