sunnuntai 27. huhtikuuta 2014

Triathlon de Elche

Harjoittelu jatkui kovana aina tiistaihin asti. Tiistaina tein tripladuathlonin (py 2 h + ju 30' + py 1,5 h + ju 30' + py 1 + ju 30'), missä vauhtia nousi im-tasolle. Sen jälkeen oli pari tankkaus päivää ja viimeistely eiliseen kisaan. Kisassa oli luvassa selkeästi kovempi taso kuin aiemmissa Triathlon de Elcheissä. Kisa on todella mukava, kun Espanjassa on jo täysi kesä ja reitti on vaihteleva.

Uinnin alku sujui suunnitellusti ja uin isossa pääryhmässä. Puolessa välissä alkoi tulla pahaolo (merivesi tai aallokko?), mikä haittasi uinti 5 minuuttia ja ryhmä karkasi. Olo parani, mutta sitten alkoi pahin vasta-aallokko osuus, mikä sekoitti uinnin. Uinnista rantauduin juuri alle puolen tunnin, mikä jätti urakkaa loppu kisaan.
Pyöräilyssäkin tuuli teki tehtävänsä ja varsinkin alun vastatuuliosuus oli nihkeää. Pääosin ajoin wattien mukaan ja pyöräily oli tasaisempaa kuin aiemmin. Jaloissa painoi leiri, niin aivan yhtä tiukoille en voinut ajaa kuin parhaissa kisoissa, mutta noousin taistelemaan sentään top10-sijoituksista.
Juoksun alku oli todella väsynyttä ja tipuin porukasta jo ekalla 6 kilometrillä. Tässä varmaan näkyi selvimmin leirin rasitus. Tämän "pienen alkuveryttelyn" jälkeen juoksu rentoutui ja selkiä alkoi tulla vastaan. Loppu tuli hyvin ja maalissa olin 9. Muutama sija olisi ollut otettavissa hivenen ehjemmällä suorituksella, mutta ihan ok kisa. Eipä viime kesänä puolikas tainnut edes tämän veroisesti kulkea, niin tästä on hyvä jatkaa kesän tärkeämpiin kisoihin.
Tiukoilla kisa otti, mutta kaverit houkutteli pitkälle lenkille tänään. Reilu kuusi tuntia (avg syke 89 ja watti 145) oli hyvä päätös tälle reisulle :)

lauantai 19. huhtikuuta 2014

Ketju kireänä Torreviejassa

Tämä leiri alkoi poikkeuksellisen kovaa, kun ensi viikon puolivälissä pitää keventää puolikkaan kisaa varten ( Triathlon de Elche). Tulopäivänä jo kaksi treeniä ja tiistai oli kova päivä. Aamulla 5 km pyramidi-uinti apuvälineiden kanssa ja ip voimavetoja mäkeen + vähän im-pyöräilyä ennen juoksua 3*2km (noin 3.25/km). Keskiviikon pitkän jälkeen kasassa oli jo 16 h, mikä tuntui. Torstaina "kevyempi" päivä uinnin, puntin ja juoksun parissa. Eilen juoksua 30 km nousevalla vauhdilla + pyöräverra loppuun. Tänään oli tempopäivä: 3*30' nousevasti.
Uimahallin laittoivat koko pyhiksi kiinni, mikä muutti hieman suunnitelmia. Tänään alkoi tuulemaan niin, että avovesiuintiakin piti siirtää. Huomenna pitkä pyöräily ja tarkoitus olisi kierrellä "pakolliset" nousut. Mitään yllätyksiä täällä ei tule, kun sen verran on jo tuttu paikka. Myös lenkkiseura on aiemmilta vuosilta tuttua, kun "lomalainen?" Törmäsen Marko on seurana pyörälenkeillä.

sunnuntai 13. huhtikuuta 2014

Takaisin Espanjaan

Viime viikonlopun olin vielä "käsijarru päällä" edellisen leirin jäljiltä. Maanantain uinti+puntti kulki jo hyvin eli palautuminen vei reilun viikon. Punttia tein pääasiassa tuttua 3*1'/ palautus 1' / liike, missä kyllä huomaa "päivänkunnon". Keskiviikkona oli kova päivä tiedosssa Kuopiohallissa duathlonin muodossa. Tompan lisäksi harjoitusta tuli valvomaan muutama Myontecin kaveri, kun tarkkailimme erityisesti wattien ja Mbody-hoisuilla mitatun lihasaktiivisuuden käyttäytymistä pyöräosuuksilla.

Tässä harjoitus watti+syke -datan muodossa:

Alkuverra pyörä (100->150 wattiin) 30' + juoksu (4.10/km) 30'
Harjoitus oli 5* (pyörä 2' kevyttä + 8' kovaa + juoksu 2 km)
1: 240-250 w/138 (syke) +7.22/152 (syke)
2: 250-260 w/142 + 7.02/157
3: 260-270 w/150 + 6.55/161
4: 270-280 w/155 + 6.53/161
5: 270 w/149 + 3.09/166 (1 km)
Omien tuntumuksien mukaan wattilukema kammesta mitattuna oli noin 40 wattia vähemmän trainerilla kuin Kanarian mäissä.Sykkeistä sen verran, että juosten aerobinenkynnys on 147 ja anaerobinenkynnys on 167. Hyvin tuli treenattua vauhtia puolikasta ajatellen.

Tällä kertaa matka kohti Espanjaa alkoi poikkeuksellisesti junalla, kun VR tarjosi 20€ -lipun Helsinkiin. Huomenna kone starttaa kohti Alicantea 6.15, että perillä odottaa jo kunnon treenipäivä.

sunnuntai 6. huhtikuuta 2014

Jäitä ja pölyä

Hyvin menneen leirin jälkeen intoa riitti, mutta kyllähän sen itsekin tunsi, että varsinkin jalat huusivat lepoa. Tiistainen parituntinen hieronta tuli enemmän kuin tarpeeseen ja eiköhän tästä pikkuhiljaa aleta nousta taas. Toissayönä tehty sykeseuranta pisti vielä jäitä hattuun. Tärkeintä palautua kunnolla ennen Torreviejaan lähtöä, mikä odottaa jo viikon päästä.
Kevään ohjelman rakensin niin, että kevään pölyissä ei tarvitsisi paljoa olla. Tuntunut vähäisetkin ulkoilut riittäviltä näissä pölyissä. Viime vuosista viisastuneena aloitin allergialääkityksen jo ennalta, mikä on auttanut paljon. Vaikka hienoja aurinkoisia päiviä on ollut, niin sisätiloissa olen yrittänyt treenit tehdä. Eilen aamulla olin muutamien triathlonistien kanssa uimassa poikkeuksellisesti pitkässä Niiralan altaassa. Samalla tuli avattua märkäpukukausi. Tänään kolmituntinen trainerilla ja samalla tuli seurattua hiihdon Suomen cupia & Darbyn Ironman-kisaa.
Mukava oli leiriltä palata kotiin viime viikolla, kun pari pakettia odotti urheilijaa: uusia lenkkikavereita ja uusia geelejä testiin:
Sauconyn tämän vuoden kolmikkoni on: Triumph, Kinvara ja Fastwitch. Tämän kauden kisat meinaan aloittaa Fastwitchillä, mikä oli eniten käytetty kenkä miesten top10:ssä viime syksynä Havaijilla. Pohjissa on edelleen osuvat tekstit "I'm winning!" ja "U r losing!".
Maximilta tuli testiin uusi energiajuoma ja colan makuiset geelijuomat olivat jo viime vuoden kisoissa käytössä. Kanariallakin geelijuomat lähtivät taskussa usein juoksuosuudelle.